lauantai 18. elokuuta 2012

Taiteiden yö

Turussa vietettiin torstaina 16.8 Taiteiden yötä. Koko kaupunki muuttui yhdeksi illaksi eurooppalaiseksi kulttuurikaupungiksi. Sitähän Turun periaatteessa pitäisi olla muutenkin, mutta Taiteiden yönä kaupunki näytti kyllä parhaat puolensa. Illan hämärtyessä jokirannan kauneus korostui entisestään ja kadut täyttyivät ihmisistä. Joka kulman takaa ilmestyi jotain uutta nähtävää ja koettavaa. Kirjakaupat olivat auki!
Kännykällä otettua laatukuvaa jokirannasta

Oman Taiteiden yöni täyttivät elokuvat. Illan elokuvaviihteestä vastasivat seuraavat herrat:
Batman - kuva: www.mboyentertainment.com
Buster Keaton - kuva: www.the100.ru

Finnkinolla oli Taiteiden yönä superpäivä. Tätä juhlapäivää ei luonnollisestikaan voi ohittaa, varsinkaan kun ystäväni pyysi minua kanssaan katsomaan uusinta Batmania. Saatoin olla nähnyt sen jo kerran aikaisemmin, mutta mitäpä tuo haittaa. Uskon vakaasti siihen, että hyvät elokuvat on katsottava useammin kuin kerran. 
Voisin käyttää koko postauksen Batmanin (lue: Joseph-Gordon Lewittin) hehkuttamiseen, mutta ehkä palaan siihen myöhemmin ja kerron nyt toisesta illan elokuvaelämyksestä.

Kinokopla esitti Turun Kirjakahvilassa Buster Keatonin mykkäelokuvia livesäestyksellä. Seinään heijastettuina nähtiin elokuvat The Balloonatic (1923) sekä The Blacksmith (1922). Nerokkaasta säestyksestä vastasi Half Apple -yhtye. 

Näin nyt ensimmäistä kertaa Keatonin lyhytelokuvia, kuulun ilmeisesti niihin, jotka syyllistyvät nimeämään Charles Chaplinin mykkäelokuvien kuninkaaksi. Kirjakahvilassa nähdyt elokuvat saivat minut kuitenkin nostamaan Keatonin täysin samalle tasolle Chaplinin kanssa. Molemmissa Kirjajahvilassa esitetyissä elokuvissa oli valloittavaa leikkisyyttä sekä aina yhtä hupaisaa vaudeville-huumoria. 1920-luvulla eläneiden esiintyjien komiikan keinoja ei voi kuin ihailla. Vaikka rakastankin sarkasmia ja ironiaa, ei huumorin aina tarvitse olla niin monimutkaista. Buster Keatonin toilailut kanootin kanssa riittävät täysin. Nyt vain metsästämään Keaton-bokseja Anttilan alekoreista!

Ulkoilmaelokuvat ovat asia, jotka mainitsen aina kun pitää listata suosikkijuttuja. Olen usein kironnut sitä, miten vähän niitä järjestetään Turun seudulla. Tänä syksynä on ilokseni poikkeuksellisen paljon ulkoilmanäytöksiä, kiitos Fortunakortteli, Turun kirjakahvila, Kinokopla sekä Turun Elokuvakerho!

-Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti