perjantai 21. syyskuuta 2012

Tuliaisia Helsingistä

Vietin tämän viikon maanantain Helsingissä shoppaillen, ruokaillen ja kahvitellen. Vaikka viihdynkin Turussa todella hyvin, on siinä Helsingissä kyllä jotain hyvin vetoavaa. Enkä nyt tarkoita ainoastaan mahtavia ostosmahdollisuuksia (tule Monki Turkuun!), vaikka ovathan ne aika hyvä vetonaula. Ajattelinkin täällä jakaa kuvia muutamista ostoksistani. Varoitan kuitenkin etukäteen, että vaatteiden kuvaaminen ei ole vahvimpia puoliani. 

Mutta tässäpä näitä nyt joka tapauksessa.


Valkoinen oversize neule H&M:stä ja aivan ihana viininpunainen villahuivi Monkista. Nyt kelpaa pakkaskelien tulla, minä olen valmis!


Kaksi kivaa ja tarpeellista peruspaitaa Monkista. Tummanharmaa on pitkähihainen ja vaaleanharmaa on T-paita. Hyviä peruspaitoja on yllättävän vaikea löytää, joten näistä paidoista olen hyvin iloinen. 


Lindexistä löysin valkoisen mukavasti laskeutuvan peruspaidan. Toivon ettei tämä rypisty tai likaannu helposti, se on yleensä ongelmana näissä valkoisissa paidoissa. Ainakin tuntuu todella hyvälaatuiselta!


Ja tässä vielä pakollinen kuva Vapianon lounaasta. Paitsi että olen huono bloggaaja siinä mielessä, että vähän ehdin jo syödä ruokaa, ennen kuin siskoni ehdotti, että ottaisin kuvan annoksesta. 

Luvassa on myös elokuva-aiheista Helsinkipostausta lokakuun puolella, sillä silloin siskoni vie minut elokuviin Tennispalatsiin. Tiedän, Helsingissä asuville ehkä arkipäivää, mutta itse en ole kyseisessä paikassa koskaan elokuvia katsonut! Sitä odotellessa. :)

-Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti