maanantai 8. lokakuuta 2012

My weekend

Minun viikonloppuni sujui aika lailla pelkästään töitä tehdessä. Onneksi joukkoon mahtui myös mukavia vapaa-ajan juttuja, kuten Bremerissä istuskelua ystävän kera sekä sunnuntai-illan Kinokoplaa.

Lauantaina töistä päästyäni tein myös muutaman ostoksen. Petolliset aamuvuorot!


Harmaa neule on ihana! Niin hyvä päällä ja sopii tooodella moneen asuun. Lisäksi ostin urheilutopin, urheilusukkia ja ruskean kirjekuorilaukun niittikoristeilla. Kaikki aivan hyödyllisiä ostoksia, eikö? Noh, ehkäpä tuon niittilaukun kohdalla pitää vähän epäröidä. Mutta se on kiva!


Sunnuntaina lähdin töiden jälkeen Logomolle Kinokoplan ensimmäiseen tämän syksyn näytökseen. Illan elokuvana toimi Michel Hazanaviciusin The Artist (2011). Kyllä, tarkistin ohjaajan nimen oikeinkirjoituksen imdb:stä.

Olen nähnyt The Artistin jo kerran aikaisemmin, mutta se oli lentokoneessa, joten odotin innolla elokuvan näkemistä valkokankaalta. Ja olihan se aivan yhtä upeaa kuin odotinkin. Kaikki, jotka epäilevät ettei mustavalkoinen mykkäelokuva ole parhaan elokuvan Oscarin arvoinen, menkää katsomaan tämä! 


Elokuva sijoittuu 1920-luvun Hollywoodin, jossa äänielokuva alkaa tehdä läpimurtoaan. Mykkäelokuvien tähti George Valentin joutuu vetäytymään valokeilasta ja antamaan tilaa nuorille puhuville tähdille, kuten säkenöivälle Peppy Millerille. Elokuvan tarina keskittyy näihin kahteen hahmoon ja heidän väliseen ystävyyteensä. The Artist valottaa upealla tavalla vanhaa Hollywoodia ja tähtikulttuuria.

Enpä oikeastaan keksi mitään huonoa sanottavaa tästä elokuvasta, se vain toimii. Eloisat roolisuoritukset, autenttinen lavastus, upea vanhanaikainen puvustus, koskettava tarina ja ennen kaikkea äänenkäyttö! Elokuvan musiikki on mahtavaa ja äänellä kikkailu muutamissa kohtauksissa on nerokasta. Tämän elokuvan myötä oppii arvostamaan elokuvan ääntä, eikä pidä sitä enää niin itsestäänselvyytenä. Se, että elokuva on toteutettu mykkänä on mielestäni nerokas tyylivalinta ja luo elokuvalle lisäarvoa, jota se todennäköisesti ei olisi saavuttanut äänen kera. 

The Artist - kuvat seuraavilta sivustoilta:
www.imdb.com
www.oxford-royale.co.uk

-Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti