torstai 8. marraskuuta 2012

Movie Night - The Straight Story

Eilen vietimme opiskeluporukalla leffailtaa. Meillä on kehkeytynyt mediatutkimuksen opiskelijoiden kesken tällainen perinne, että vuorotellen jokainen halukas järjestää leffaillan omassa kotonaan muille elokuvan ystäville. Tätä toimintaa ylläpidetään tietysti missäpä muualla kuin facebookissa. Illan emäntä/isäntä saa valita elokuvan ja voi halutessaan tarjoilla jotain pientä syötävää. Olemme katselleet yhdessä muun muassa Peter Jacksonin gore-filmejä, TSH-animaatiota sekä Yksin kotona -elokuvia. 

Eilisen leffana toimi David Lynchin vähemmän tunnettu The Straight Story (1999) ja tarjolla oli glögiä, pipareita ja juustoa. Huippua!


The Straight Story kertoo 73-vuotiaasta miehestä, Alvin Straightista, joka matkaa tapaamaan halvauksen saanutta veljeään, jota ei ole nähnyt kymmeneen vuoteen. Alvin ei itse näe kovin hyvin ja myös käveleminen on hänelle vaikeaa. Näkönsä vuoksi Alvinilla ei ole ajokorttia, joten hän lähtee matkaan pienellä ruohonleikkurillaan. Matkan aikana hän tapaa uusia ihmisiä, kuuntelee heidän tarinoitaan ja avaa myös omia elämänkokemuksiaan.


Elokuva oli kaiken kaikkiaan hyvin herttainen ja koskettava (mitä ei välttämättä uskoisi sanovansa Lynchin elokuvasta). Rakastin sitä, miten jokainen hahmo oli omalla tavallaan sympaattinen, eikä kukaan ollut ilkeä. Paitsi tietysti Alvinin ruohonleikkurin ohittaneet tööttäilevät autoilijat. Tarinan ympärillä vallitsi rauhallinen ja harmoninen tunnelma. Alkuun elokuva oli ehkä hieman hidastempoinen, mutta rytmiin tottu nopeasti. 

Pidän elokuvista, joilla on alku ja loppu (syytän tästä Aristotelesta ja hänen draaman kaartaan). The Straight Storyn tarinalla on alku, loppu ja matka siinä välissä. Joku voisi mieltää tämän loppuunkulutetuksi kerronnan malliksi, mutta minun mielestäni se on ajaton. Matkatarinaan saa vaivattomasti (tai ainakin siltä taitavat ohjaajat saavat sen näyttämään) liitettyä vakavampiakin teemoja. The Straight Storyssa käsitellään perustarinan ohella muun muassa vanhenemista ja perheen merkitystä. On hienoa, kun voi itse ikäänkuin matkata päähenkilön mukana. Ja kun päähenkilönä on vielä niin uskomattoman herttainen hahmo kuin Alvin, eihän tästä elokuvasta vain voi olla pitämättä. Jos itkisin elokuvien aikana, olisin itkenyt tässä.


Kuvat seuraavilta sivuilta:
 jcreviews.wordpress.com
leffatykki.com
jotdown.es

-Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti