maanantai 4. helmikuuta 2013

Sunnuntai kuvina

Jee, kerrankin on kasassa päivä kuvina-postaus. Näistä pidän itse kovasti, toivottavasti tekin! 


Nousin siinä kymmenen maissa ylös, oli kyllä mukava nukkua näin pitkään. Heh, aika samankaltainen on puhelimen tausta kuin tämän blogin.


Sitten vuorossa sellaista luksusta kuin pyykinpesua. Onneksi se on kotitöistä kaikista mukavin.



Aamiaista sanomalehden kera.

Sitten ryhdyin kirjoittamaan tutkimussuunnitelmaa kandiseminaaria varten. Tappelin samalla yliopiston kirjastosivustojen kanssa. Kuinka vaikeaa voi tiedonkeruu olla?


Vähän meikkiä naamaan, vaikka sunnuntai olikin.


Surullista yritystä kuvata päivän asua.


Suunta kohti kaupunginkirjastoa, tavoitteena löytää edellämainittuun kanditutkielmaan lähdeteoksia. Matkalla innostuin kuvailemaan talvista Turkua.









Kolmen kirjan saalis.


Välillä vähän ruokaa.



Seuraavaksi suunta kohti salia ja jälleen talvista Turkua.


1,5 tunnin salitreeni ja siihen päälle 45 minuuttia Sh'bamia, aika hyvä kombo.


Illallista, nam.


Ja tietysti viimeisenä Jussi-gaala! Tietokoneen ruudulta katsottuna, mutta silti hyvä.

Sellainen sunnuntai täällä, kivaa alkavaa viikkoa!

-Katja

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Näissä kuvissa kyllä uusi kamera antoi parastaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sainkin tähän innostuksen sun kivasta päivä kuvina-postauksesta! Uusi kamera on kyllä ollut kätevä, pitäisi vaan opetella sen kaikkia ominaisuuksia, tähän saakka olen kuvannut vain automaatilla. :D

      Poista