torstai 21. maaliskuuta 2013

Ruokapostaus osa 26

Olen taas syönyt ruokaa ja ottanut kuvia annoksista. 


Tein paluun leffateatteriin ja Kinopalatsin Robert´s Coffeen kaakaon äärelle. Käytiin kavereiden kanssa katsomassa Les Misérables uudestaan! Oli edelleen aivan huippu.


Minun alkoi yksi ilta tehdä hirveästi mieli Kupittaan Cittarin vadelmarahkaa. En olisi millään jaksanut lähteä kotoota kauppaan. Sitten tajusin että hetkinen, minullahan on kotona maitorahkaa ja vadelmia. Itsetehty rahka alle viidessä minuutissa valmis!


Salaattia, kananmunia ja Costume. Ps. onpas muuten vanha kuva, sillä uusi Costume tuli eilen.


Kevään ensimmäinen Kinder-muna!


Lasipullolimonadi on parasta. Hahhah, hansahengari-Katja.


Kanasalaattia! Pahoittelen tarkoituksetonta Iittala-mainontaa. 


Kurkkua, porkkanaa ja viinirypäleitä. Kerrankin porkkanat syötiin samaa tahtia kuin kurkut, yleensä kurkut loppuu aina ensin.


Munakasta paprikan, kirsikkatomaattien ja pepperonin kera.


Paprika sopii aivan huippuhyvin ruisleivän päälle. Muutenkin olen aivan innostunut paprikasta tällä hetkellä!


Burger-ateriaa Fontanassa.


Löysin yhden hyvän asian Sokoksen 3+1-päiviltä. Ben & Jerry´s jäätelö oli tarjouksessa!

-Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti