keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Olin Helsingissä

Olin viime viikolla Helsingissä, jälleen kerran. Olen varmaan viimeisen puolen vuoden aikana vieraillut kyseisessä kaupungissa useammin kuin lähivuosina yhteensä. Tämä on tietenkin ihan huippua ja siitä syystä purankin kamerani (melko ruokaisan) sisällön jälleen tänne. 


Coronaa ja tortilloja Mayassa.


Drinkit @ Liberty & Death


Kirjat, mikä mainio sisustuselementti.


Vaikka kuvanlaatu on hieman kökkö, juomat oli herkullisia.


Inkiväärimartini.


Onko mitään parempaa kuin aamut, jolloin on aikaa nauttia aamiainen rauhassa? Ps. tarkoitus ei ole mainostaa Iittalaa ja Marimekkoa :D


Kaipa sitä voisi vähän yrittää opiskellakin...


Illallinen on katettu.


Alkuruokana rapeat leipäset salaatti-simpukka-katkarapu-guacamole-täytteellä. Kameran tarkennus on tosin enemmän kiinnostunut juomalaseista.


Pääruokana superherkullista kanaa.


Jälkiruokana sabayon (?), jossa oli kananmunan keltuaisia, sokeria, valkoviiniä,  vadelmia, mansikoita ja muutama pala suklaata. Oli parempaa kuin miltä näyttää!


Happy Joe! Itse pitäydyin oluessa.

Ettei aivan olisi mennyt herkutteluksi tämä reissu, kävimme myös ennen illallista Satsilla kokeilemassa (tai no vain minä olin ensimmäistä kertaa) Vipr-jumppaa. Olipa aika tehokas tunti, tässä video, josta saa vähän enemmän käsitystä.


Sellainen reissu, seuraavia odotellessa!

-Katja

maanantai 25. helmikuuta 2013

After the Oscars

Oscar-yö valvottu ja uudelleen herätty noin tunti sitten. Luvassa todennäköisesti viimeinen postaus aiheeseen liittyen (hah, tai sitten ei, saas nähdä mistä innostun taas). Ainiin ja Argosta on pakko kirjoittaa vielä erikseen omassa postauksessaan.

Eilen (tai tänään, miten sen nyt ottaa) keräännyimme siis opiskelijatoverimme asuntoon omaan Oscar-studioomme. Paikalla meitä oli yhteensä kahdeksan elokuvan ystävää. Iltaan kuului muun muassa omien veikkauksien listaamista, energiajuomia/kahvia, kriittistä syväanalyysia ehdokkaista ja voittajista, naispuolisten katsojien huokailuja sekä yleistä hyvää tunnelmaa. Aamuseitsemältä raahauduimme omiin koteihimme nukkumaan. Oli huippua, tehdään tästä perinne toverit!


Seth MacFarlane oli juontajana odotuksiani parempi. Vitsit pyörivät paikoin hyväksyttävän rajalla, mutta kaikenkaikkiaan MacFarlane oli oikein viihdyttävää. Plussaa kantavasta äänestä ja selkeästä artikulaatiosta. Punaisella matolla nähtiin upeita tähtiä, joskin punaisen maton osuus oli jälleen tarpeettoman pitkä. Alla muutamia suosikkiasujani (kuvat oscar.go.com).

Amy Adams
Halle Berry
Naomi Watts
George Clooneyn avec
Sitten päästäänkin itse palkintoihin! Ben Affleckin ohjaama panttivankitrilleri voitti parhaan elokuvan Oscarin, vaikkei herra itse ollut edes ehdolla parhaasta ohjauksesta. Erittäin harvinaista, mutta todella hienoa että kyseinen elokuva voitti, sen verran mainiosta leffasta on kyse. Argo voitti myös ansaitut pystit sovitetusta käsikirjoituksesta sekä leikkauksesta.

Ohjauskategorian voitti yllättäen Piin elokuvan ohjannut Ang Lee, joka näin ollen siis nappasi palkinnon Steven Spielbergin nenän edestä. Olisin halunnut että ensikertalainen Benh Zeitlin olisi voittanut palkinnon Beasts of the Southern Wild -elokuvasta, mutta hänen tapauksessaan ehdokkuus todella on jo voitto. Tärkeintä on että Spielberg ei voittanut palkintoa puisevan tylsästä Lincolnista. Piin elämä voitti palkinnot myös parhaasta alkuperäismusiikista, visuaalisista tehosteista sekä kuvauksesta.

Omia veikkauksia. Ei ihan mennyt kaikki putkeen, mutta enemmän oikein kuin väärin kuitenkin!

Miespääosapystin sai odotetusti Daniel Day-Lewis elokuvasta Lincoln. Day-Lewis teki tällä palkinnolla historiaa, sillä hänestä tuli ensimmäinen mies, joka on voittanut parhaan miespääosapalkinnon kolmesti (aikaisemmat elokuvista There Will Be Blood ja Minun elämäni). Tämän lisäksi Lincoln voitti ainoastaan lavastus-Oscarin, mikä tämäkin oli mielestäni suuri vääryys, sillä kyseisen leffan lavasteet ovat melko yksipuoliset ja jälleen tylsät

Naispääosa meni mielestäni väärään osoitteeseen. Palkinnon sai 22-vuotias Jennifer Lawrence elokuvasta Unelmien pelikirja. Joo, kyllähän Lawrencen rooli leffassa on upea ja huomattavasti ikäistään kypsempi, mutta pystin olisi mielestäni ansainnut ehdottomasti Amour-elokuvan Emmanuelle Riva. Noh, Oscar-akatemia päätti tänä vuonna ilmeisesti kunnioittaa nuorta lahjakkuutta, viime vuoden konkarivoittaja Meryl Streepin jälkeen. Tämä palkinto jäi Unelmien pelikirjan ainoaksi voitoksi, että ehkä se on sitten ihan ok (ei oikeasti ole). Ps. ikävää että Jennifer Lawrence kaatui matkalla palkintokorokkeelle, varmasti nolottaa.

Kriittisin kisakatsojamme, Mikku-kissa.

Naissivuosapalkinto meni Anne Hathawaylle elokuvasta Les Misérables. Jee, ansaittu ja oikea voitto! Haluan mennä katsomaan Les Misin uudestaan! Kyseinen leffa sai Hathawayn palkinnon lisäksi patsaat parhaasta maskeerauksesta ja äänimiksauksesta. Hyvähyvä. Parhaan miessivuosan voitti Christoph Waltz Tarantinon elokuvasta Django Unchained. Jihuu, tätä palkintoa odotin ja pelkäsin kovasti, ettei Waltz saa sitä. Mutta näinpä kävi, hieno homma! Tarantino voitti Djangosta parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarin. Huippua että akatemia huomioi tämän leffan näillä kahdella palkinnolla.

Parhaasta biisistä palkinto meni tietysti Adelen Skyfallille. Gaalassa nähtiin myös muita upeita Bond-musiikkiesityksiä. Skyfall sai myös palkinnon äänileikkauksesta, tosin tasapistein Zero Dark Thirtyn kanssa. Tasapeli Oscareissa, se oli yllättävää. Michael Haneken Amour voitti parhaan vieraskielisen elokuvan palkinnon, jes. Puvustuspalkinto meni Anna Kareninalle (big surprise), animaatiopalkinto Disneyn Urhealle ja dokumentti-Oscar Searching for Sugarmanille. 

Lyhytdokumentin voitti Inocente, lyhytanimaation Paperman, lyhyen näytelmäelokuvan Curfew. On erittäin hienoa, että lyhytelokuvia palkitaan Oscareissa, mutta itselleni nämä olivat täysin vieraita Papermania lukuunottamatta. Ensi vuoden Oscar-tavoitteeksi voisin laittaa näihin kategorioihin perehtymisen.


Minä kuittaan Oscareista, huippuelokuvuosi takana. 

Kiitos jos jaksoitte lukea näitä mun Oscar-hypetyksiä täällä!

-Katja

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

My Oscar wish list

Noniin, nyt on kaikki ehdokkaat parhaan elokuvan kategoriasta nähty. Argo oli muuten aivan huippu, kunniaa Ben Affleckille, joka osoittaa että näyttelijä voi olla taitava ohjaaja. Vääryys että hän ei ole ehdolla ohjauksesta. Palaan Argoon myöhemmin, nyt yleiskatsausta.

Ennen siirtymistä valvojaisiin (mikä on aivan juuri pian), haluaisin jakaa täällä omat voittajaehdokkaani. Nämä ovat siis vain omia toivevoittajia, ei niitä, joiden oikeasti uskon voittavan. Voittajaveikkauksia on pyöritelty jo niin kauan alan lehdissä ja blogeissa, että sellaisen listan rustaamista en näe mielekkäänä. Tässäpä siis ehdokkaat, joille itse antaisin tuon kultaisen miehen.

Oma voittajasuosikki tummennettu. Ps. dokumentti-, animaatio- ja lyhytelokuvakategoriat puuttuvat, sillä en ole nähnyt niistä yhtäkään.

Paras elokuva
Amour
Argo
Beasts of the Southern Wild
Django Unchained
Les Misérables
Life of Pi
Lincoln
Silver Linings Playbook
Zero Dark Thirty


Paras miespääosa

Bradley Cooper / Silver Linings Playbook
Daniel Day-Lewis / Lincoln
Hugh Jackman / Les Misérables
Joaquin Phoenix / The Master
Denzel Washington / Flight


Paras naispääosa

Jessica Chastain / Zero Dark Thirty
Jennifer Lawrence / Silver Linings Playbook
Emmanuelle Riva / Amour
Quvenzhané Wallis / Beasts of the Southern Wild
Naomi Watts / The Impossible


Paras miessivuosa

Alan Arkin / Argo
Robert De Niro / Silver Linings Playbook
Philip Seymour Hoffman / The Master
Tommy Lee Jones / Lincoln
Christoph Waltz / Django Unchained


Paras naissivuosa

Amy Adams / The Master
Sally Field / Lincoln
Anne Hathaway / Les Misérables
Helen Hunt / The Sessions
Jacki Weaver / Silver Linings Playbook


Paras kuvaus

Anna Karenina
Django Unchained
Life of Pi
Lincoln
Skyfall


Paras puvustus

Anna Karenina
Les Misérables
Lincoln
Mirror Mirror
Snow White and the Huntsman 


Paras ohjaus

Michael Haneke / Amour
Benh Zeitlin / Beasts of the Southern Wild
Ang Lee / Life of Pi
Steven Spielberg / Lincoln
David O. Russel / Silver Linings Playbook


Paras editointi

Argo 
Life of Pi
Lincoln
Silver Linings Playbook
Zero Dark Thirty


Paras ulkomaalainen elokuva

Amour / Itävalta
Kon-Tiki / Norja
No / Chile
A Royal Affair / Tanska
War Witch / Kanada


Paras meikkaus ja hairstyling

Hitchcock
Hobitti: Odottamaton matka
Les Misérables


Paras musiikki

Anna Karenina
Argo 
Life of Pi
Lincoln 
Skyfall


Paras laulu

"Before My Time" from Chasing Ice
"Everybody Needs A Best Friend" from Ted
"Pi's Lullaby" from Life of Pi
"Skyfall" from Skyfall
"Suddenly" from Les Misérables


Paras lavastus

Anna Karenina
Hobitti: Odottamaton matka
Les Misérables
Life of Pi
Lincoln


Paras äänieditointi

Argo 
Django Unchained
Life of Pi
Skyfall 
Zero Dark Thirty


Paras äänimiksaus

Argo
Les Misérables
Life of Pi
Lincoln 
Skyfall


Parhaat erikoistehosteet

Hobitti: Odottamaton matka
Life of Pi
Marvel´s The Avengers
Prometheus
Snow White and the Huntsman


Paras sovitettu käsikirjoitus

Argo
Beasts of the Southern Wild
Life of Pi
Lincoln
Silver Linings Playbook


Paras alkuperäinen käsikirjoitus

Amour
Django Unchained
Flight 
Moonrise Kingdom
Zero Dark Thirty

Nyt lähden tästä oscar-valvojaisiin opiskelutoverini luokse! Mukana on energiajuomaa, salaattia, vadelmarahkaa ja viinirypäleitä. Palataan Oscareiden jälkitunnelmissa piakkoin!

-Katja

lauantai 23. helmikuuta 2013

Oscar-projektin tilanne

Voi mitä nerokkuutta ja kekseliäisyyttä aistin otsikossa. Noh, ainakin tulee postauksen sisältö heti alkuun selville, toisin kuin syvällisistä lyriikkaotsikoista. 

Elikkäs, nyt on projekti sillä tavalla mukavalla mallilla, että enää yksi parhaan elokuvan kategorian ehdokas näkemättä. Kaksi leffaa voi rastittaa siis listalta pois.


Torstaina lähdin siskoni luo kyläilemään Helsinkiin ja kävimme yhdessä katsomassa Bradley Cooperin tähdittämän Unelmien pelikirjan. Oli mukava käydä Helsingin Kinopalatsissa, alkaa Turun teatteri tulla jo pelottavan tutuksi. Pidin Unelmien pelikirjasta (on muuten huonoin leffasuomennos aikoihin) kovasti. Elokuva kertoo Pat-nimisestä miehestä, joka joutuu mielisairaalaan pahoinpideltyään vaimonsa rakastajan. Sairaalasta päästyään hän joutuu muuttamaan vanhempiensa luokse asumaan. Pat haluaa saada elämänsä raiteilleen ja vaimonsa takaisin. Yllättäen hän kuitenkin tutustuu nuoreen Tiffanyyn (Jennifer Lawrence). Tiffanylla on omat ongelmansa ja kaksikon välille muodostuu epätavallinen ystävyys. 

Unelmien pelikirja on teeskentelemätön kuvaus ongelmaisesta perheestä ja ihmissuhteista yleensä. Se ei yritä olla mitään tämän ihmeellisempää, mikä luo tarinaan aidon tunnelman. Elokuvan vahvuus on upeissa näyttelijöissä, kiinnostavissa hahmoissa sekä kieroutuneessa huumorissa.

Unelmien pelikirja on ehdolla seuraavissa Oscar-kategorioissa:

1. Paras elokuva
2. Paras miespääosa (Bradley Cooper)
3. Paras naispääosa (Jennifer Lawrence)
4. Paras miessivuosa (Robert De Niro)
5. Paras naissivuosa (Jacki Weaver)
6. Paras ohjaus (David O. Russell)
7. Paras editointi
8. Paras sovitettu käsikirjoitus

Yllättävän paljon ehdokkuuksia "romanttiselle komedialle". Robert De Nirolla voi olla mahdollisuudet Oscariin, mutta liputan edelleen vahvasti Christoph Waltzin puolesta. Jennifer Lawrence tekee uskomattoman kypsän roolisuorituksen, mutta veikkaan että palkinto menee kuitenkin toiseen osoitteeseen. Luulen että Unelmien pelikirja jää paljon ehdokkuuksia muttei voittoja -elokuvaksi.


Tänään kävin katsomassa kauan odotetun Les Misérablesin. Huh huh, mikä elokuvakokemus! 
Olen vieläkin niin ällistynyt ja haltioissani, että järkevän mielipiteen muodostaminen tuottaa hankaluuksia. Elokuva perustuu siis Victor Hugon Kurjat-romaaniin, joka sijoittuu 1800-luvun vallankumoukselliseen Ranskaan. Elokuvassa kerrotaan riipaisevia henkilötarinoita musiikin keinoin.

Elokuvan näyttelijät ja koko työryhmä tekevät aivan uskomatonta työtä. Tarinassa nähdään muun muassa Hugh Jackman, Russell Crowe, Anne Hathaway, Amanda Seyfried, Sacha Baron Cohen, Helena Bonham Carter, Eddie Redmayne sekä upeat lapsinäyttelijät Daniel Huttlestone ja Isabelle Allen. Musiikki on upeaa ja erityisen mahtavaa on se, että kaikki elokuvan kappaleet laulettiin livenä kuvauksissa. Kaikki näyttelijät, pienintä sivuroolia myöten, eläytyvät rooleihinsa hienosti. Mikä tarina, mikä tunnelma ja ah mikä musiikki! Ihoni oli kananlihalla lähes koko elokuvan ajan.

Les Misérables on ehdolla seuraavissa Oscar-kategorioissa:

1. Paras elokuva
2. Paras miespääosa (Hugh Jackman)
3. Paras naissivuosa (Anne Hathaway)
4. Paras puvustus
5. Paras meikkaus ja hairstyling (en keksinyt sopivaa suomennosta)
6. Paras laulu ("Suddenly")
7. Paras lavastus
8. Paras äänimiksaus

Les Misérables voisi minun puolestani voittaa vaikka nämä kaikki. Haluaisin että Django voittaisi parhaan elokuvan Oscarin, mutta koska tämä ei tule tapahtumaan, kävisi Les Misérablesin voitto oikein hyvin. Aikaisemmin sanoin että Daniel Day-Lewis tulee voittamaan parhaan miespääosan, mutta Hugh Jackman on todella potentiaalinen vastaehdokas (ja oma suosikkini). Mikäli naissivuosapysti ei mene Anne Hathawaylle, olen tooooodella yllättynyt! Oscar-akatemia rakastaa näyttelijöiden tekemiä "uhrauksia", joten Hathaway voisi voittaa, sillä hän laihdutti roolia varten kymmenen kiloa ja antoi leikata hiuksensa pois. Joo, kaikki palkinnot tälle elokuvalle!

Oscar-operaation tilanne 23.2 klo. 23.22:

- Django Unchained
- Beasts of the Southern Wild
- Zero Dark Thirty
- Rakkaus
- Piin elämä 
- Unelmien pelikirja
- Argo
- Lincoln
- Les Misérables

Jäljellä enää Argo! Sen menen katsomaan huomenna Kinokoplan näytökseen.

-Katja

Scifi moment

Haluaisin kovasti omistaa valmiin vaatekaapin, jota ei tarvitsisi täydentää vuoden ympäri erilaisilla sesonkituotteilla. Olen viime aikoina yrittänyt ottaa kaapista päälleni niitä vähemmälle käytölle jääneitä vaatteita. Yksi tällainen on alla näkyvä scifipaita, joka on osoittautunut yllättävän haastavaksi vaatekappaleeksi. 

Tykkään paidasta kuitenkin kovasti, pitää käyttää sitä useammin. Kuten myös muita vaatekaapin perukoille jääneitä tuotteita!






Jee, parin tunnin päästä katsomaan Les Misérables!

Kivaa viikonloppua kaikille!

-Katja

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kolmen leffan postaus

Oscar-projekti etenee. Sitten viime näkemän olen käynyt katsomassa kolme potentiaalista Oscar-voittajaa.


Viime sunnuntaina olin yhdessä keski-ikäisten pariskuntien kanssa katsomassa Michael Haneken elokuvan Rakkaus (2012). Eilen illalla sen sijaan loukkasin nenäni pakollisessa 3D-leffassa, elikkä vuorossa oli Ang Leen Piin elämä (2012). Tänään olin hurja ja skippasin luennon, jotta pääsin katsomaan Steven Spielbergin Lincolnin (2012). 

Sivuhuomio: haluaisin kovasti saada kaikki leffalippuni keltaisina läpysköinä, mutta aina ei jaksa hakea lippua tuntia etukäteen ja on pakko maksaa verkkopankissa. Höh. 

Kuva


Rakkaus kertoo iäkkäästä ranskalaisavioparista. Pariskunnan aktiivinen arki saa yllättävän käänteen, kun Emmanuelle Rivan näyttelemä Anne sairastuu vakavasti. Suurin osa elokuvasta sijoittuu avioparin tilavaan kerrostaloasuntoon eikä elokuvassa näiden hahmojen lisäksi hirveästi muita henkilöjä tavata. Elokuva on ahdistava, hidastempoinen ja vähäeleinen, mutta samalla koruton, kaunis ja koskettava. Upeat näyttelijänsuoritukset kruunaavat tämän merkittävän elokuvan.

Rakkaus on ehdolla seuraavissa Oscar-kategorioissa:

1. Paras elokuva
2. Paras naispääosa (Emmanuelle Riva)
3. Paras ohjaus (Michael Haneke)
4. Paras ulkomainen elokuva (Itävalta)
5. Paras alkuperäinen käsikirjoitus

 Mikäli Emmanuelle Riva ei voita naispääosakategoriaa, yllätyn todella kovasti ja vaikka syön hattuni. Parhaan ulkomaisen elokuvan pysti menee varmasti tälle elokuvalle. Muissa kategorioissa voitto näyttää melko epävarmalta, ellei tästä elokuvasta sitten tule yllätysvoittajaa.

Kuva

Ang Leen ohjaama Piin elämä kertoo intialaisen Piin selvitymistarinan. Pii seilaa avomerellä bengalintiikerin kera. Elokuva oli todella kaunista katsottavaa, mutta jäi minulle melko pintapuoliseksi haaksirikkotarinaksi. Tarinassa on syvällisempiäkin merkityksiä, muun muassa koskien ihmisyyttä ja ihmisluonnon pahuutta, mutta enimmäkseen ruudulla näkyy muriseva tiikeri eikä mitään sen enempää. Pidin kuitenkin elokuvan loppuratkaisusta, ja se toi tarinaan lisäsisältöä, jota kaipasin.

Piin elämä on ehdolla seuraavissa Oscar-kategorioissa:

1. Paras elokuva
2. Paras kuvaus
3. Paras ohjaus (Ang Lee)
4. Paras editointi
5. Paras musiikki
6. Paras laulu (Pi's Lullaby)
7. Paras lavastus
8. Paras äänieditointi
9. Paras äänimiksaus
10. Parhaat erikoistehosteet
11. Paras sovitettu käsikirjoitus

Huh, miten paljon ehdokkuuksia! Tekniikkapainotteisia tosin, ja niihin ne voitotkin taitavat jäädä. Musiikit oli hyviä ja niistä saattaisi palkinto tulla. Jos olisi olemassa jonkinlainen eläintenhallinta-Oscar, se kuuluisi ehdottomasti Piin elämälle.


Kuva

Ja viimeisimpänä tänään nähty Lincoln. Massiivisia lavasteita, paljon irtopartoja, hienoja puheenvuoroja ja dramaattista musiikkia. Mutta. Enpä ole pitkään aikaan sanonut näin elokuvasta, mutta Lincoln oli tylsä. Odotin koko elokuvan ajan jonkinlaista lentoon lähtöä, mutta sellaista ei tullut, ei edes lopun äänestystilaisuudessa. Elokuvassa oli taitavia miesnäyttelijöitä leikkimässä poliitikkoja, mutta siinäpä se. Sally Fieldin ja Joseph Gordon-Lewittin potentiaalisen herkulliset hahmot jätettiin täysin sivuun. Suurin pettymys tähän asti nähdyistä Oscar-ehdokkaista.

Lincoln on ehdolla seuraavissa Oscar-kategorioissa:

1. Paras elokuva
2. Paras miespääosa (Daniel Day-Lewis)
3. Paras miessivuosa (Tommy Lee Jones)
4. Paras naissivuosa (Sally Field)
5. Paras kuvaus
6. Paras puvustus
7. Paras ohjaus (Steven Spielberg)
8. Paras editointi
9. Paras musiikki
10. Paras lavastus
11. Paras äänimiksaus
12. Paras sovitettu käsikirjoitus

Voi mikä vääryys, että näitä ehdokkuuksia on näin paljon. Puolueellinen ja omaa historiaansa rakastava jenkkiakatemia ilmeisesti asialla. Miespääosa kuuluu tosin Daniel Day-Lewisille, siihen tuskin kellään on mitään sanomista. Muut tämän päälle tulevat pystit (joita tulee!) sen sijaan aiheuttavat minussa suunnatonta ärtymystä. Onneksi sentään Argo on alkanut haastaa Lincolnia parhaan elokuvan kategoriassa.

Oscar-operaation tilanne 20.2 klo. 21.06:

- Django Unchained
- Beasts of the Southern Wild
- Zero Dark Thirty
- Rakkaus
- Piin elämä 
- Unelmien pelikirja
- Argo
- Lincoln
- Les Misérables

Haa, enemmän nähty kuin näkemättä, jihuu!!!

-Katja

tiistai 19. helmikuuta 2013

Seikkailuja Raumalla

Minulla on tällä viikolla töistä talviloma. Vaikka aika pitäisi kuluttaa opiskeluun (=kandiin!), täyttyy viikko uhkaavasti kaikella muulla. Olen tehokas sitten ensi viikosta eteenpäin!

Eilen lähdin Raumalle kyläilemään ystäväni luokse. Oli mukavaa pitkästä aikaa ajella autolla ihan yksikseen. Vaikka 80 km/h tuntinopeus ärsyttikin suunnattomasti, meni matka melko mukavasti. Stereoista soitin muun muassa Moulin Rouge-soundtrackia, Dire Straitsia sekä vanhaa Smurffilevyä. Laatumusaa.

Tässäpä runsasta kuvasatoa reissusta.







Tällaisessa asussa lähdin ajelemaan Raumalle. Tykkään niin kovasti tuosta neuleesta. Pahoittelut erikokoisista kuvista, jouduin vähän rajailemaan niitä!


Valmistimme ystäväni kanssa kolmen ruokalajin illallisen. Alkuruokana oli ruisnappeja smetanan, persiljan ja mustapippurin kera. 




Pääruokana oli Pirkka-lehdestä (hurraa Pirkka-ruokalehtiset!) löytynyt pinaattinen kanapasta. Oli hyvääää! Tätä pitää tehdä uudestaankin.


Innostuimme ostamaan kaupasta uuden hedelmän, annoonan. Maku oli aika kammottava, en ikävä kyllä voi suositella. Mutta tulipahan kokeiltua.



Jälkiruoaksi suklaakakkua.


Ja olutta. Ruoan jälkeen katsoimme myös kotimaisen Varasto-elokuvan. Elokuva oli hauska, muttei mitenkään erityisen huippu.



Teimmekö muuta kuin söimme?? Tässä aamupalaa, joka sisälsi paprikamunakasta, mangojogurttia ja teetä (sekä tietysti palan eilistä suklaakakkua).


Aamiaisen jälkeen vuorossa oli kirpparikierros! Kävimme yhteensä kolmella eri kirpparilla.


Mukaan lähti yksi Neiti Etsivä -kirja.


Sekä Casablanca -juliste. Tähän pitää käydä vielä Ikeassa hakemassa kehykset. 


Ja hmmph. Ostin myös pieniä sotilaita kirjahyllyn koristeeksi. Joukossa oli mukana myös tumma Spiderman.


Puistokahvilaan välipalalle.



Lihapasteijaa!


Ja kaakaota.

Sellainen Rauma-reissu, johan oli kuvia!

-Katja