torstai 30. toukokuuta 2013

Oli palkkapäivä

Viime viikolla oli vuoden odotetuin palkkapäivä - kesälomarahat! Tietysti suurin osa rahoista meni säästötilille, mutta kyllähän sitä vähän lähti takaisin sinne mistä tulikin. Eli töissä tein ostoksia, täytyyhän se rahan kiertokulku pitää yllä.


Sinkkuelämää -sarjan Carrie-kaulakoru on varmasti kaikille tuttu, mutta nyt löysinkin kätevän version, jossa voi itse rakentaa erilaisia sanoja. Nyt minulla lukee korussa Katja ja seuraavaksi voisin kirjoittaa siihen vaikka Summer.


Olen aivan ihastunut tällaisiin löllöhousuihin, tuntuu kuin hengailisi yöhousuissa. Nämä toimii myös juhlassa, testattu!



Kesäiltojen kollari. Kuvittelen tämän jo farkkushortsien kera mökin nuotiotulen ääressä.


Löllöhousut valtaavat vaatekaappini.



Kesä ei voi alkaa ilman maksimekkoa ja tämä on niin ihana! Väri on oikeasti lähempänä laivastonsinistä kuin noin kirkkaansinistä. Tästä tulee varmasti näkymään asukuvia myöhemmin.


Printtinirsoilija yllätettiin taas tällä huippukuosilla.


Tiedän, on outoa ostaa farkut, jotka ovat jo valmiiksi rikki. Mutta onhan nämä aika siistit. Ja istuivat täydellisesti, mikä on aina jo syy ostaa farkut.

-Katja

maanantai 27. toukokuuta 2013

Pizzaa, viiniä ja elokuva

Viime viikon torstai sisälsi kahvittelua, pizzan valmistusta, leffan katselua ja mukavaa jutustelua ystävän kanssa. Kelpo torstai, näitä ehdottomasti lisää!

Alkuun vilkaisu tuon päivän asuun.





Aika yksinkertaisella linjalla mentiin, tykkäilin. Kånken ja Converset tekee kesän!


Pizzassa oli mozzarellaa, kirsikkatomaatteja, pestoa ja rucolaa. Ei raastettu juustoa päälle ja toimi aivan mainiosti ilman, jopa paremmin! Taikina kohosi yllättäviin mittasuhteisiin ja yhtäkkiä meillä olikin kaksi pizzaa. Söin tätä pizzaa töissä vielä perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Eikä alkanut kyllästyttää, huippupizza!


Ystäväni ihanaa kotia.


Ruokajuomana punaviiniä, namnam.


Leffaa valikoitiin netin elokuvapalvelun välityksellä. Olen edelleen videovuokraamoiden innokas puolestapuhuja, mutta kävihän tuokin näppärästi. Leffaksi valikoitui Gabriele Muccinon ohjaama Rakkauden pelikenttä (Playing for Keeps, 2012). Elokuvan näyttelijäkaarti oli huippuluokkaa, mukana olivat sellaiset tyypit kuin Gerard Butler, Jessica Biel, Dennis Quaid, Uma Thurman sekä Catherine Zeta-Jones. Pakko sanoa että yllättävän tasokas ensemble näinkin kevyeen komediaan.

Rakkauden pelikenttä kertoo entisestä jalkapallotähdestä George Dryerista (Butler), joka rupeaa valmentamaan poikansa jalkapallojoukkuetta saadakseen elämänsä raiteilleen ja välit kuntoon ex-vaimonsa (Biel) ja poikansa kanssa. Valmennuksen ohella George saa myös innokkaat "soccer momit" kimppuunsa eikä ihmissuhdekiemuroilta vältytä.



Elokuva oli leppoisa ja hyväntuulinen ja sen jälkeen tuli hyvä fiilis. Elokuvan tarina oli kuitenkin hieman poukkoileva, tuntui ettei työryhmä ole osannut päättää haluavatko he tehdä futisäitejä ironisoivan komedian vai isän ja pojan kasvutarinan. Leffassa on aineksia molempiin, mutta fokus häviää sekavaan rakenteeseen. Futisäitihahmot tuntuivat juonesta irrallisilta ja heidät linkitettiin tarinaan melko heppoisin perustein. Pidän kovasti jalkapalloleffoista (esim. Parempi kuin Beckham ja FC Venus) ja odotin että tässä leffassa käsiteltäisi enemmän Georgen valmennusprosessia ja sitä miten entisestä jalkapallosuperstarasta muotoutuu hyvä valmentaja. Tällaista ei nähty, yhyy. Elokuvalla on kaikki lähtökohdat mallillaan (ja huippunäyttelijät remmissä), mutta tarina kulkee takerrellen eteenpäin ja loppuratkaisu oikaistaan pakettiin melko teennäisesti. 

Kaikenkaikkiaan kuitenkin mukavaa katsottavaa, kyllähän sitä Gerard Butleria katselee (ja kuuntelee!) missä leffassa tahansa. 

Pakko tähän loppuun vielä linkittää ihan huippuvideo Dennis Quaidista. Videossa nähdään Quaid suorittamassa Ellen DeGeneresin antamaa piilokameratehtävää. Jollette ole nähneet, katsokaa ihmeessä! Jos pystytte olemaan nauramatta, saatte pokaalin.


Ihanaa viikon alkua, syökäähän hyvin ja katselkaa leffoja!

-Katja

torstai 23. toukokuuta 2013

Piknik ja muuta syötävää

Kameraani on kertynyt kuvia erilaisista syömingeistä ja ajattelin olla tehokas ja heittää kaikki kuvat samaan postaukseen. Luvassa siis sekalaista kuvasatoa. Alkuun kuitenkin kuvia parin viikon takaiselta piknikiltä, joka oli tämän kesän ensimmäinen!







Ruoho oli jo tuolloin niin vihreää ja nyt ovat puutkin. Koskakohan tästä kesäfiilistelystä saa tarpeekseen? Ehkä joskus heinäkuussa. Oli huippupiknik ja ihana ystäväni oli hankkinut minulle synttäri-cupcaken!

On tärkeää löytää arjesta pieniä luksushetkiä, ja minulle sellaisia ovat ehdottomasti rauhassa nautitut aamiaiset! Seuraavaksi aamiaiskuvia.






Loppuun vielä pari bonuskuvaa.


Sain syntymäpäivälahjaksi blenderin ja testailtiin sitä tekemällä mansikkabanaanipirtelöä. Oli hyvää!


Eräs torstai-ilta ystävän luona. Mimosa-drinkkejä, tortilloja ja Pätkis-muffinsseja (!!!). 



Hahhah, nauratti nämä kaksi viimeistä kuvaa. Miten niin yksipuolinen ruokavalio? Kyseessä siis kaksi täysin eri annosta, vaikka näyttävätkin aivan samalta. Perusruoka kunniaan!

Tällainen sekametelisoppa tähän torstaihin. Kivaa loppuviikkoa!

-Katja

torstai 16. toukokuuta 2013

Mukava keskiviikko

Arjen irtiotot ovat parhaita. Vaikka arkirytmini onkin kaukana säännöllisestä ja rutiininomaisesta, on silti hienoa keskellä viikkoa lähteä lounastamaan ja ostoksille ystävän kanssa. Näin tapahtui siis eilen. Kävimme syömässä uudehkossa di Trevi-ravintolassa Aurakadulla ja voin kyllä suositella. Tila oli ihan mahtava: tiiliseinää, puulattioita ja paljon liitutaulumaalia. Lounas oli herkullinen ja edullinen (9,30€) siihen nähden, että siihen kuului runsas alkusalaatti, kahvi/tee ja vielä kakkupaloja! Tuonne on mentävä uudestaan ja silloin yritän myös ottaa sniikisti valokuvia.


Minä söin talon lihapullia punaviinikastikkeessa ja juuresmuusia. Oli hyvää!

Mahat täynnä lähdimme kiertelemään kauppoja. Omana tavoitteena oli löytää vihdoinkin oikeankokoiset valkoiset Converset. Ja...



...löysin ne! Hurraa! 



Lisäksi löysin Lindexistä pilkulliset löllöhousut. Noilla on hyvä sitten kirmata kesälaitumilla.



Lindexistä lähti mukaan myös tämä valkoinen T-paita. Olen erittäin nirso printtipaitojen suhteen, mutta tämä oli tarpeeksi yksinkertainen ja silti tyylikäs. 

Olen aiemmin ollut aika negatiivinen Lindexiä kohtaan, en ole oikein löytänyt sieltä mitään. Nyt roudasin sovituskoppiin viisi vaatetta. Sama juttu Seppälän kanssa. Ostin sieltä edellisessä postauksessa esiintyneen juhlamekon ja eilen ystäväni löysi sieltä upeat mustavalkokuviolliset housut. Ennen olen kärsinyt myös aikamoisesta Seppälä-kammosta. Onneksi nämä vanhat inhokkikaupat ovat nykyään näin ihania, sillä ystäväni H&M sen sijaan ei ole enää kovin mukava. Kävin eilen toista kertaa Hansan supersuuressa H&M:ssä ja olihan se aika epämiellyttävää. Liike on mielestäni jo liian iso, vaatteita on ihan liikaa ja jonot aivan hulluja. Ei kaikkia alueita edes jaksa käydä läpi. Alkaa muistuttaa Primark-kaaosta. Ei hyvä. Oli ihanan vapauttavaa H&M:n jälkeen mennä tilavaan ja raikkaaseen Lindexiin. 

Onko siellä tehty kivoja ostoksia? Tai onko mielipiteitä Hansan uudesta H&M:stä?

-Katja

lauantai 11. toukokuuta 2013

Juhlamekko

Minulla on nyt viikon sisällä ollut kahdet erilaiset juhlat. Ensimmäiset olivat siskoni valmistujaisjuhlat ja toiset ainejärjestömme vuosijuhlat. Koska näissä kekkereissä ei ollut samoja ihmisiä vieraina, saatoin hyvillä mielin laittaa päälle saman mekon. Olen todella huono juhlapukeutuja ja päädyn yleensä aina laittamaan päälleni jotain mustaa. Tiedän, kesällä olisi ihanaa käyttää värejä, mutta musta on tuttu ja turvallinen ystävä.

Tässä juhlamekko in action. Kuvat siskoni valmistujaisista.






-Katja

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Arvoituksellinen elokuvailta

Eilen vietimme jälleen perinteistä leffailtaa opiskelutovereiden kanssa. Tällä kertaa luvassa oli leffa+peli-kombo! Elokuva, jonka katsoimme oli Jonathan Lynnin ohjaama Clue vuodelta 1985. Ja pelinä tietysti kaikkien aikojen klassikko Cluedo!

Leffa oli hupaisa, teatraalinen farssi. Ehkä hieman liian sekava ja yliampuva, mutta juuri sopiva eiliseen illanviettoon. Mikäs sen mukavampaa kuin heittää aivot narikkaan ystävien kanssa ja sen jälkeen virkistää älynystyröitä salapoliisin hommissa. Nyt koska minun pitää mennä laittautumaan ainejärjestömme vuosijuhlille, heitän loppuun hieman valokuvia leffaillasta! Suosittelen leffapeli-iltoja, ihan huippukombo!








Viimeisessä kuvassa voitokas suoritukseni, murhan teki Eversti Keltanokka köydellä kirjastossa!

-Katja