sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Sinisen paluu

En ole aikoihin pitänyt sinisestä väristä. Lapsena kyseinen väri oli suosikkini ja innostuin sen kanssa vähän liikaa. Kaikki oli sinistä: vaatteet, sänky, valokuvakehykset, lamppu ja lempinalle. Kai siihen tuli jokin yliannostus, ja kun muutin 18-vuotiaana pois kotoa, karsinkin huolellisesti muuttolaatikoista kaiken sinisävyisen.





Nyt sininen on kuitenkin tehnyt comebackin. Ei vielä sisustukseen, mutta vaatekaappiini. Aivan yllättäen huomaan tarraavani vaatekaupoissa kiinni kaikkeen sinisävyiseen. Todennäköisesti mielenkiintoiset blogit ja upeat instagram-tilit ovat syövyttäneet aivojani. Ja kaipa se vaatekaupassa työskentely on myös saanut minut näkemään sinisen uudessa valossa.



Näissä kuvissa esiintyvän sinisen mekon ostin töistä sen mennessä alennusmyynteihin. Olin katsellut sitä jo pitkään, mutta nyt pelko siitä, että joku muu vie mekon, sai minut toimimaan. Nyt on sinistä vaatekaapissa ja hyvä näin! Tämän mekon lisäksi kaappiin on löytänyt tiensä myös Cosin alennusmyynneistä ostamani sininen silkkitoppi. 

Sininen on siis virallisesti jälleen osa minua. Saa nähdä löytääkö toinen fobiavärini, kirkkaanpunainen, joskus takaisin luokseni. 

Onko siellä ruudun takana muita väriongelmaisia ihmisiä? Pidättekö te sinisestä?



Mekko / Gina Tricot
Kengät / Vagabond
Sukat / H&M?

-Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti