tiistai 4. marraskuuta 2014

Epäonnistunut lihaton lokakuu


Marraskuu on alkanut, mikä tarkoittaa lihattoman lokakuun päättymistä. Toivoisin että voisin kirjoittaa tänne, miten antoisa ja nautinnollinen kuukausi tämä on ollut, ja miten olen nauttinut löytäessäni uusia reseptejä ja makumaailmoja. Mutta ei, se oli viime vuonna se.

Niille jotka eivät tähän someilmiöön ole törmänneet, niin sanottakoon lyhyesti, että lihaton lokakuu on siis Docventures-televisio-ohjelman myötä alkanut aktivismi, jossa haastetaan ihmiset olemaan lokakuu ilman liharuokia. Aloite tuli viime vuoden Docventures-kaudella Luonto-Liiton toiminnanjohtajalta Leo Straniukselta ja lähti hyvällä tavalla käsistä. Tempaus oli niin suosittu, että Docventuresin luojat Riku Rantala ja Tunna Milonoff päättivät haastaa ihmiset lihattomuuteen myös tänä vuonna. 

Viime vuonna lihaton lokakuuni sujui mainiosti, fiiliksiä voi lukea täältä, täältä ja täältä. Tänä vuonna ei mennyt ihan niin kuin siellä kuuluisassa Strömsössä.


Kuukausi lähti hyvin käyntiin, söin syyskuun viimeisenä päivänä viimeiset lihapullat pois jääkaapista. Ekoina viikkoina söin muun muassa soijamakaronilaatikkoa, kasvissosekeittoa, cous cous-salaattia ja erilaisia munakkaita. 


Sitten menin eräisiin juhliin, joissa oli tarjolla lasagnea. En edes ajatellut asiaa, vaan söin sitä iloisesti vanhasta tottumuksesta. Sinänsä onneksi söin, oli meinaa älyttömän herkullista. Vasta seuraavana aamuna tajusin, että hups. Tässä kohtaa tein päätöksen, että voin syödä lihaa juhlissa tai muissa vastaavissa tilanteissa, joissa ruoka on jo tarjolla. 

Sitten menin mamman syntymäpäivälounaalle. Mamma oli tehnyt lihapullia. Noh, ei niitä mamman lihapullia nyt niin usein saa, että niistä olisi voinut kieltäytyä. Ja sitten menin sitseille, joihin olin ilmoittautunut jo syyskuussa ja tietämättömänä valinnut vaihtoehdoksi liharuoan. Enkä halunnut aiheuttaa vaivaa aloittamalla vaihto-operaatiota.


Nooh, sitten menin Helsinkiin siskoni kihlajaisiin. Teimme ennen itse juhlia ruokatarjoiluita ja siskoni ilahdutti meitä pikku apulaisia hakemalla alakerran pizzeriasta salamipizzat. Vatsaan meni. Nappasin vahingossa myös cocktail-tikkujen teossa pari nakkipalaa suuhuni. Hups taas. 

Tässä kohtaa homma oli jo vähän riistäytynyt käsistä, mutta laskin edelleen koko kihlajaispäivän juhlatilanteeksi, jossa voin syödä lihaa. Ja ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että söin liharuokia myös itse kihlajaisjuhlissa.


Palattuamme kotiin Helsingistä kihlajaisvietosta oli lokakuuta jäljellä viisi päivää. Ja piti keksiä mitä teemme ruoaksi. Tuossa kohtaa tunsin itseni äärimmäisen tekopyhäksi ja rasittavaksi, sillä tiesin ettei tämä lihaton ruokavalio ole erityisesti poikaystäväni mieleen. Olin syönyt lihaa jo niin monesti ja olin jo salaa mielessäni ajatellut miten haen marraskuun ensimmäisenä päivänä juustohampurilaisen. 

Ei, eihän sen näin pitäisi mennä. Lihattoman lokakuun on tarkoitus herätellä meitä tutustumaan ja tiedostamaan omia ruokatottumuksiamme. Ja mahdollisesti tuottaa pidemmän tähtäimen muutoksia. Ei ole tarkoitus kärvistellä yhtä kuukautta ja sitten vetää marraskuussa kahta kauheammin nautaa ja porsasta. Viime vuonna olin innoissani lihattoman lokakuun tuomista ahaa-elämyksistä, tänä vuonna sen sijaan koin olevani yksinkertaisesti tekopyhä. 

No, me teimme sitten italianpataa. Puolustukseksi voin sanoa, että oli kotimaisesta lihasta ja söimme yhdestä satsista koko viikon, että ei siinä nyt määrällisesti mennyt lihaa kuin 80 grammaa per päivä. Ja meitä oli kaksi syöjää. 


Jep, eli epäonnistunut lihaton lokakuu takana. Tai no tietysti riippuen siitä, miten sen epäonnistumisen määrittelee. Söin selkeästi vähemmän lihaa kuin normaalisti ja opin jälleen tiedostamaan omaa käytöstäni. Tulen jatkossakin syömään jonkin verran lihaa, mutta tarkkaillen sen alkuperää ja laatua. 

Onhan tämä parempi kuin ei mitään. 

-Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti