maanantai 3. marraskuuta 2014

Marraskuun ensimmäinen



Marraskuun ensimmäinen päivä oli mahtava. Niin mahtava, että haluan jakaa sen kanssanne päivä kanssani-postauksessa. Haluan tehdä näitä jatkossa useamminkin, sain valtavasti inspiraatiota Si Moda-blogin tästä postauksesta.

Marraskuun eka oli pyhäinpäivä eli kaupat kiinni eli vapaapäivä. Päätin pyhittää päivän kaikelle epätehokkaalle ja mukavalle. 

Kömmin sängystä ylös siinä kymmenen maissa ja ensimmäisenä tietysti suunta kohti keittiötä. Valmistin itselleni herkullisen ja monipuolisen aamiaisen: voileipiä, paistettu muna, smoothieta, teetä ja mehua. Jääkaappiin oli onnekkaasti jäänyt paljon ruokatarpeita perjantain halloween-juhlista, joten aamiaisen sai aika mukavasti rääpittyä kasaan.



Väsäsin aamiaisen kylkeen pienen kynttiläasetelman. Haluaisin metallisen tarjottimen ja sen päälle valkoisia kynttilöitä. Tällaisia minulla ei kuitenkaan vielä ole, joten tällä kertaa mentiin olemassaolevilla kynttilöillä ja väärinpäin käännetyllä joulutarjottimella. 

Kynttilät, oma rauha ja Turun Sanomat. Näillä lähtee aika hyvin aamu käyntiin. 


Aamupalan jälkeen otin ekstrakupin teetä, laitoin villasukat ja kuuntelin sekalaislevyä, jossa on pelkästään James Bluntin ja Norah Jonesin biisejä. Parempaa pyhäinpäivän aamun tunnelmaa saa hakea. 




Olen jo pitkään halunnut katsella tanssiteemaisia elokuviani ja nyt päätinkin katsoa niitä oikeen urakalla. Katsoin leffoja ilmestymisjärjestyksessä, joten ensimmäisenä vuorossa oli kasariklassikko Flashdance. Huikea leffa. 

Tämän jälkeen Save the last dance ja sitten Honey. Olen nähnyt nämä leffat niin monta kertaa, etten edes muista. Honey-dvd olikin jo sen verran naarmuinen, ettei se meinannut edes lähteä pyörimään! Voi mitä kauhun hetkiä. Honeyn lempparitanssikohtani on kokenut varmaankin niin paljon kelausta ja pausetuksia, että se pätki ja hyppäsi lopulta koko kohtauksen ohi. Nyyh. Pitää hankkia jostain uusi kopio tästä leffasta. 

Innostuin leffojen jälkeen kuuntelemaan niiden soundtrackejä ja jammailemaan ympäri kämppää. Step upia en ehtinyt katsoa, sillä lähdin viettämään iltaa ystäväni luo. 



Peilikuva ja tärähtänyt kuva. Laatua laatua. Mutta korvatkoon kuvien sisältö tällä kertaa niiden teknisen toteutuksen. Ilta oli mainio. Ystäviä, ruokaa ja musiikkia. 

Käppäillessäni jokirantaa kotiin päin, ajattelin että marraskuu on itse asiassa aika kiva. 

Translation: Last Saturday in pictures. Delicious breakfast, dance films and friends. Quite a good start to this month. 

-Katja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti