keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Hetki jolloin tajusin näyttäväni hipsteriltä

Löysin nämä noin kuukausi sitten otetut asukuvat arkistoistani. Löysä ruutupaita, neuletakki kyynärpääpaikoilla, mustat pillifarkut ja silmälasit. Vielä puuttuisi punainen pipo ja Converset, niin olisi oikeen oppikirjamainen hipsterilookki kasassa. Jaiks.





-Katja

maanantai 24. helmikuuta 2014

Ein klein Teehaus

Pari viikkoa sitten pakenimme ystäväni kanssa harmaata keliä pikkuiseen teepuotiin nimeltä Teepolku. 

Suosittelen paikkaa todella lämpimästi. Tunnelma oli rauhallinen ja viihtyisä, palvelu erinomaista ja asiantuntevaa. Mainio paikka pienelle hengähdyshetkelle. Siinä teetä siemaillessa unohti hetkeksi kaikki kiireet ja lähestyvät deadlinet.







Vein myös siskoni tänne viime viikonloppuna, kun vietimme yhdessä Turkupäivää. :) Tästä lisää myöhemmin!

-Katja

perjantai 14. helmikuuta 2014

Viimeinen Twin Peaks-iltama

Noniin. Twin Peaks-maraton on saatu päätökseen. Eihän siinä mennyt kuin puoli vuotta. Aloitimme siis ystäväni Saran kanssa viime vuoden elokuussa katsomaan Twin Peaksia ensimmäisestä jaksosta alkaen. Lisää aiheesta löytyy sivupalkin TV-sarakkeen alta.

Useimmiten katsoimme kaksi jaksoa putkeen, mutta viimeiselle katselukerralle jätimme tarkoituksella ainoastaan yhden jakson. Ennen itse pääeventtiä, kävimme Kertussa syömässä.



Kertun jälkeen kaupan kautta Saralle ja Twin Peaks-soundtrack pyörimään!




Erittäin virallinen Twin Peaks-juomapeli. Harmi kun ei ollut laminointikonetta.


Teemaan sopivaa kuosia, oi ajaton ruutu!


Tähän väliin voisinkin sitten sanoa muutaman sanan itse finaalijaksosta. Alku mitä mainioin, antoi ymmärtää että tässä jaksossa palataan myös Laura Palmeriin ja nidotaan yhteen koko sarjaa. Mutta ei.

En halua spoilata juonta niille, jotka eivät sarjaa ole loppuun asti katsoneet. Käytän koodikieltä. Siis miten ärsyttävä olikaan se loppu, kun se tyyppi heräsi, meni vessaan ja katsoi itseään peilistä! Ei! Ei sarja voi loppua näin kesken! Olimme Saran kanssa lopputekstien alkaessa aivan järkyttyneinä. Tähänkö meidän puolen vuoden maratonimme päättyy?

Kriittisinä mediatutkijoina tietysti yritimme järkeistää loppuratkaisua ja löytää sille tarkoituksen. Päädyimme siihen, että sarja kertoo pahan kiertokulusta. Paha ei koskaan poistu keskuudestamme, vaan muuttaa muotoaan. Sitä ei voida kokonaan voittaa, mutta sitä vastaan voidaan taistella hyvyydellä.

Yritän uskotella itselleni, että tämä oivallus riittää closure-fiilikseen. Tai sitten tulen viettämään jatkossa monia iltoja fan fiction-sivustoilla tutkimassa vaihtoehtoisia jatkoja tarinalle. 

Shokista toivuttuamme ryhdyimme pelaamaan korttia. Sitten lähdimme baariin. Okei, Alvariin vain, olihan sentään maanantai.




Sen pituinen se!

Onko siellä ruudun toisella puolella yhtä järkyttyneitä Twin Peaks-ihmisiä? Jakakaa ihmeessä kokemuksia, haluan tietää etten ole yksin! :D

-Katja

lauantai 8. helmikuuta 2014

Muutama tuliainen Helsingistä

Helsingin reissuillani päätarkoituksena ei yleensä ole shoppailu, mutta usein sitä tulee muutama liike käytyä läpi. Erityisesti sellaiset, joita ei Turusta löydy, kuten Monki ja Weekday. Näinpä tein viimeksikin ja hyvä niin.

Väljähkö ruudullinen paitapusero on ollut hankintalistalla jo jonkun aikaa, mutta sellaisen löytäminen on tuottanut yllättäviä vaikeuksia. Ehkä olen vain valikoiva, muttta aina on ollut jokin pielessä. Väri, laskeutuvuus, materiaali tai hinta. Nyt tärppäsi Monkissa tämän punaruudullisen paidan kanssa. Ja vielä alennnumyynneissä.  


Harmaa teepaita. Niin tavallinen ja tylsä. Niin tarpeellinen ja tyylikäs. Monkin teepaidassa on ihanan paksu materiaali ja oikean mittaiset hihat. Ja oikea hinta.


Pooloneulemekko. Onko se edes sana? Pitäisi olla, on meinaa aika näppärä vaate. Koko asu yhdessä vaatteessa. Miinusta sähköisyydestä, mikä tähän apuun, anyone? 


Cheap Mondayn farkkumekko maksoi vain kymmenen euroa. Täydellinen kesävaate, näen mielessäni jo tämän mekon yhdistettynä kangaskassiin ja tennareihin! Täytyy kehitellä myös talveen sopiva kokonaisuus, jotta saan tämän pikimmiten käyttöön.


Viimeisenä ehkä mahtavin löytö kaikista!!! Moonrise Kingdom aleleffakorista! Metsästys on päättynyt. Elokuva maksoi neljä euroa, mitä en edelleenkään voi uskoa.


-Katja

tiistai 4. helmikuuta 2014

Shampanjatasting @ Latva

Lauantaipäivät on mukavia. Varsinkin silloin kun voi keskellä päivää pysähtyä maistelemaan shampanjaa hyvässä seurassa. Mielestäni on tärkeää löytää arjesta pieniä luksushetkiä. Enkä nyt tarkoita että aina pitäisi päästä maistelemaan shampanjaa. Kivoja pikkujuttuja voi olla vaikka lyhyt teehetki luentojen välissä, kymmenen minuutin aamujooga tai elokuviin meno keskellä päivää.

Seuraavaksi kuvia meidän viimeisimmästä arjen irtiotosta. Latva paikkana aivan hurmaava, henkilökunta superasiantuntevaa ja fiilis mainio.









-Katja

maanantai 3. helmikuuta 2014

Elämys Orionissa

Viikko sitten perjantaina pääsin vihdoin Orioniin elokuviin! Orion on siis KAVI:n (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) ylläpitämä leffateatteri, jossa pyörii erilaisia teemasarjoja. Me kävimme siskoni kanssa katsomassa Elokuva historia-sarjaan kuuluvan La Stradan. Kyseisessä sarjassa esitetään elokuvahistorian merkkiteoksia, ja Federico Fellinin traaginen tarina voimamiehestä ja tämän avustajasta kuuluu ehdottomasti ajattomien klassikoiden joukkoon.



La Strada (1954) kertoo huolettomasta ja vähän hölmöstä Gelsominasta (Fellinin vaimo Giulietta Masina), joka ryhtyy kiertävän sirkustyöläisen Zampanon (Anthony Quinn) avustajaksi. Parivaljakko kiertää kaupunkeja kummallisella moottoripyörävaunullaan ja yhteiselo ei oikein ota onnistuakseen. Sirkustöiden parissa Gelsomina ja Zampano kokevat mustasukkaisuutta, pelkoa ja menetyksiä. La Stradan tarina on kovin yksinkertainen ja koruton, mutta juuri sen takia toimiva. Ajattomat teemat vievät tarinaa luonnollisesti eteenpäin. Paikoitellen elokuva tuntui hieman junnaavan paikoillaan, mutta kauniit kuvat ja vaivaton näyttelijäntyö kantoivat loppuun asti. 


Olen aiemminkin puhunut blogissani siitä, että tarkoitukseni ei ole arvottaa elokuvia vaan jakaa elokuvakokemuksia ja innostaa ihmisiä löytämään omia huippuhetkiään liikkuvan kuvan parissa. Orion-elämyksessä itse elokuva tärkempää (vaikka sekin tietysti erittäin oleellinen osa) oli miljöö ja seura. Orionin nostalginen teatteri loi ihastuttavaa vanhanajan tunnelmaa, jota ei löydä enää ihan joka paikasta. Penkit olivat upottavan pehmeät ja meininki raukea. Lisäfiilistä kokemukseen toi vielä se, että tämä oli siskoni ensimmäinen mustavalkoinen elokuva! Ellei Tuntematonta sotilasta lasketa. Sisko pelkäsi ennen elokuvaa nukahtavansa teatteriin, mutta jälkeenpäin hän totesi La Stradan olleen "yllättävän hyvä". Mission accomplished.


Orion-elämys jatkui tietysti lähellä sijaitsevassa Corona-baarissa, jonka omistavat Kaurismäen veljekset. Siellä hieman bilistä ja teemaan sopien Corona-olutta. Sanoisin että erittäin onnistunut perjantai-ilta.


-Katja