keskiviikko 27. elokuuta 2014

Pink is the new black?

Minulla on tiettyjä vaatteisiin ja asusteisiin liittyviä ehdottomia ei-juttuja. Aiemmin niitä ovat olleet muun muassa leopardikuosi, terveyssandaalit ja nahkahame. Noh, nämä kun on jo todettu ihan kelpojutuiksi, eiköhän mennä ihan loppuun asti ja otetaan käyttöön vaaleanpunainen väri.

En ole koskaan ollut pastellisävyjen ystävä, vaan vannonut murrettujen syysvärien nimeen. Ei kannata aliarvioida muoti-ilmiöiden vaikutusta. Tänä syksynä vaaleanpunaista löytyy kauppojen hyllyiltä - ja myös minun vaatekaapistani.





---
I've decided to write short translations in English to my blog posts from now on! I want to keep up my own language skills and of course would be super happy if some international readers would enjoy these short translations.

So. I've never liked the colour pink (or any other pastellic shades), but now I'm becoming a fashion victim. Pink is everywhere: blogs, Instagram, stores. And now I have a pink collar shirt in my wardrobe. Fashion industry, a job well done.
---

-Katja

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Syksy on asennekysymys

Se on alkanut. Nimittäin kesä loppuu-ahdistelu. Kamala kaamos tulee. Kaipuu kesään kasvaa.

Pöh sanon minä. Syksy saapuu uuden BB-kauden tavoin joka vuosi, eikä sitä voi estää vaikka kuinka kulkisi syysilloissa farkkushortsit jalassa. Joten eikö olisi parempi ottaa uusi ajanjakso vastaan iloisin fiiliksin? Fiilistellen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia.




Nyt siihen peruslistaan. Kynttilät, leffaillat vilttiin kääriytyneenä, pitkät teetuokiot, blues, oranssit lehdet, pipot, huivit ja ylisuuret retrokuosiset villapaidat. Miten nämä asiat tuntuvatkin kesän lopulla niin kutkuttavan ihanilta? Lisäksi syksyllä alkavat aina uudet kuviot opiskelujen, töiden tai muiden projektien parissa. Itse ainakin nautin vaihtelusta, jonka vuodenajat mahdollistaa. 




Viikon ei kuuluisi mennä perjantaita odotellessa, eikä vuoden kesää kaivatessa. Vähän ikävimmistä puitteista ilon löytäminen on taito, jota tulisi treenata. Treenaamisesta puheenollen taidankin tästä lähteä lenkille, nyt kun siellä on raikas ilma sateen jäljiltä.


 -Katja

maanantai 11. elokuuta 2014

Asukuvii Salen kaa

Lähdimme tänään ystäväni kanssa bussilla Naantaliin. Kiitos Turun alueen uuden joukkoliikennesysteemin, aka Fölin, pääsee sinne nykyään kolmella eurolla. Joo kolmella! 

Syötiin lounas Kaivohuoneella, ihasteltiin veneitä, oltiin turisteja muumikaupassa, käppäiltiin ympäriinsä ja syötiin jälkiruoaksi vohveleita. Ja tietty kiivettiin kalliolle kyyläämään Salen ja Jennin kesäkämppää. Lippu oli salossa, asukkaat siis paikalla!




Päällä minulla oli yksi koko kesän suosikkivaatteistani eli tuo musta halkiolla varustettu maksihame. Luin juuri Rinna Saramäen kirjan Hyvän mielen vaatekaappi, jossa pohdittiin sitä, miten ostetun vaatteen todellinen arvo muodostuu vasta käyttökertojen yhteydessä. Halpa tuote, jota käytät vain muutamia kertoja ennen sen lentoa kierrätyskoriin, on todellisuudessa paljon kalliimpi kuin hintavampi vaate, jota käytät vuosia. 

Tämä maksihame on todellakin maksanut itsensä takaisin. Ja pakko myöntää ettei se ollut kovin kallis ostohetkelläkään. Valkoinen pääkallotoppi sen sijaan on ikivanha ostos, jonka olen itse leikannut tunikasta topiksi. DIY-temppu, jonka jopa minä hallitsen. Tyylin kruunaavat tietysti mitkä muutkaan kuin kesän hittikengät terveyssandaalit




Reissu ei päättynyt erityisen aurinkoisesti, saimme nimittäin matkalla bussipysäkille niskaamme sade"kuuron", jonka jälkeen tunnelma oli autenttista wet T-shirt-meininkiä. Noh, kesä kuivaa kesä kuivaa.

Ensi kertaan Naantali!

-Katja

tiistai 5. elokuuta 2014

Elokuva ja kirja - ikuinen taistelukaksikko?

Innostuin kesälomallani lukemaan Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian. Luettuani ensimmäisen kirjan minulle tuli mieletön tarve katsoa siitä tehty elokuva heti perään. Olin nähnyt elokuvan kerran aiemmin, mutta en muistanut sitä kovinkaan hyvin. Tapahtumat olivat tietysti elävinä mielessä kirjan lukemisen jälkeen, mutta hainkin elokuvalta enemmänkin visuaalista nälkääni ruokkivaa materiaalia.

Leffaa katsellessani ajattelin sitä, miten tietyt asiat ovat kirjassa paljon paremmin esitettyinä. Katnissin tunteita kuvailevat kohdat olivat mielestäni kirjan parhaimmistoa, ja nämä eivät tietenkään leffasta välittyneet samalla tavalla katsojalle kuin kirjasta lukijalle.

Ennen kuin pääsin kirja versus leffa -kamppailussa pidemmälle, mieleeni juolahti ajatus. Miksi teen näin? Miksi koen tarvetta verrata elokuvaa ja kirjaa keskenään? Enkö voi nauttia niistä molemmista omina muotoinaan ja arvostaa juuri tuolle välineelle ominaisia piirteitä? Olen aiemmin pohtinut kirjan ja elokuvan välistä suhdetta esimerkiksi tässä ja tässä postauksessa. Nyt otan vähän eriävän kannan aikaisempiin ajatuksiini.





Kun haluan oikein kunnolla paneutua valitsemaani tarinaan ja antaa omalle mielikuvitukselleni vapauksia, valitsen kirjan. Kun haluan chillailla, ottaa iisisti ja antaa tarinan tulla vaivattomasti (tämä vaivattomuus riippuu tosin elokuvasta) tajuntaani onnistuneiden lavasteiden ja upeiden näyttelijöiden kera, valitsen leffan. Molemmat aivan hyviä vaihtoehtoja ja toimivat eri tilanteissa.

Usein kuulee sanottavan, että elokuva ei tee kirjalle ollenkaan oikeutta. No ehkei aina, mutta onko sen niin väliä? Lempikirjasi on edelleen hyvä, vaikka siitä olisikin tehty huono leffa. Ehkä kirja olisi ansainnut parempaa, mutta ei olemassaolevaa elokuvaa voi rankata jonkun kuvitellun paremman vaihtoehdon kustannuksella.

 Minun mielestäni kaikki on sallittua jos vain saadaan ihmiset katsomaan enemmän elokuvia ja lukemaan enemmän kirjoja. 





Pakko mainita vielä yksi asia. Mikäs muukaan se olisikaan kuin ikisuosikkini Harry Potter. J. K. Rowlingin kirjasarja on aivan uskomattoman hyvä, sitä tuskin moni kirjat lukenut voi kieltää. Leffoista sen sijaan ei tykätä ollenkaan niin paljon. Ei tietenkään, sillä ei niihin välity Rowlingin sulava kirjoitustyyli ja tärkeät pienet yksityiskohdat. 

Myönnän että Daniel Radcliffe on aika kökkö. Mutta muuten pidän Potter-leffoista. Ne herättävät Tylypahkan henkiin tavalla, johon mielikuvitukseni ei koskaan kykenisi. Lisäksi John Williamsin teemamusiikki saa aina käteni kananlihalle. 

Joten kyllä, pidän Potter-maailmasta sekä kirjoissa että elokuvissa. Ehkä allaoleva kuva kertoo tämän myös.


Onko teillä kommentteja tähän asiaan? Vertailetteko kirjoja ja leffoja? Kertokaa ihmeessä! :)

-Katja

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Leffalippuja lasipurkissa

Pidän persoonallisista asunnoista. Koti on paikka, jossa pitäisi voida olla täysin oma itsensä. Tämän takia minun on vaikea ymmärtää koteja, joissa mikään ei viittaa siellä asuviin ihmisiin tai kerro heidän kiinnostuksistaan. Suoraan Ikea-katalogeista kopioidut olohuoneet ovat kummallinen juttu. Myönnän että meidän kotimme sohva, tv-taso ja matto ovat kaikki hankittu tuosta ruotsalaisesta halpahallista, koska opiskelijabudjetti. Mutta onneksi persoonallista ilmettä ja kodikasta fiilistä saa luotua myös pienemmillä jutuilla. 



Tykkään säilyttää leffalippuni. Mielestäni tällä hetkellä Finnkinosta saatavat keltaiset liput ovat jotenkin sympaattisia ja nostalgisia. Lisäksi on myös mukava muistella mitä leffoja on tultu katseltua. Aiemmin lippuseni ovat olleet laatikossa lojumassa, mutta nyt halusin sekä saada laatikoita siivottua että laittaa liput johonkin esille. Jokin näppärä paikka, josta ne eivät nyt ihan silmille hyppäisi.



Sitten muistin, että olen myös säästänyt erilaisia lasipurkkeja milloin mistäkin ruoasta. Lasipurkit ovat yksinkertaisen kauniita ja myös ihanan käytännöllisiä. Leffaliput purkkiin ja ikkunalaudalle kiviröykkiön viereen. Sisustusratkaisu johon ei kulunut senttiäkään rahaa. Olenhan tietysti maksanut elokuvissa käymisestä ja lasipurkkien sisällöstä, mutta mitään lisäkustannuksia ei tästä ratkaisusta tullut. 



Ja kaikki meidät tuntevat tietävät mainiosti, että nuo kivet ja leffaliput kuvastavat aika hyvin kotimme asukkeja.

-Katja