maanantai 16. toukokuuta 2016

Huhtikuun suosikit

Näin, täältähän tulee huhtikuun suosikit, en ole unohtanut tammikuussa aloittamaani postaussarjaa. Pakko kuitenkin myöntää, että näiden suosikkien valinta oli jotenkin hankalampaa kuin aiemmin. Aiemmin olen kirjoitellut ideoita ylös pisin kuukautta ja seuraavan kuun alussa onkin ollut helppoa koota kamat kasaan, kuvata ja kirjoittaa. 

Nyt en kuitenkaan merkannut yhtäkään esinettä tai asiaa ylös huhtikuun aikana. Luulen että ongelma on siinä, että lähestyin suosikkipostausta nimenomaan esineiden kautta. Sillä totuushan on, että harvat viime kuun suosikkiasiat liittyivät millään tavalla mihinkään mikä olisi helppo ikuistaa tänne.

Löysin kuitenkin muutaman mukavan asian, joita eilen kuvailin ikkunalaudallani. Jota olette muuten saaneetkin jo nähdä ihan kyllästymiseen asti. Joo, yritän keksiä muitakin kuvauspaikkoja. 


Kaikki jotka ovat tunteneet minut pidempään, tietävät että minulla on pienoinen purkkiaddiktio. Olen päässyt siitä aika hyvin yli järkeilemällä itsekseni purkkien käyttötarkoituksia ennen ostopäätöksiä. 

Tämä lasinen pieni rasia tuli minua vastaan Indiskassa, jossa en muuten ollut käynyt vuosiin. Rasian nähtyäni olin valehtematta kassalla noin kolmessa minuutissa.

Mutta onko siis mikään rasia koskaan ollut näin söpö?!? Ja aivan erinomaisen näppärä ja nätti. Ah, inhoan sanaa materialismionnellisuus, mutta tämä on aika lähellä sitä. 


Tilasimme huhtikuussa poikaystäväni kanssa helsinkiläisestä The Ounce-puodista kolme pakettia teetä. Kaksi pakettia maustettua vihreää teetä ja yksi pussillinen mate-teetä. Ne tulivat mukavasti postiluukusta sisään, ei vaatinut käyntiä postissa. 

Tämä luminen inkivääri on niiiiiin hyvää! Olin niin häkeltynyt siemaillessani ekaa kupillista, että melkein aloin puhua ääneen itsekseni. Taisin jopa alkaakin, en muista. 

....Kävin napauttamassa vedenkeittimen päälle teetä varten...

Mutta joo, siis aivan mainio tuo pieni puoti ja mikä valikoima! Suosittelen kokeilemaan. Ja ei, en saa provikkaa jos ostatte sieltä. :D 


Teelinjalla jatketaan! Tämä tee esiintyikin eilisessä sadehehkutus-postauksessa. Inkivääri, ananas, vanilja - kaikki lempimakujani. 

Mutta herranjestas minähän huijaan teitä aivan mennen tullen! Tajusin meinaa juuri, että sain tämän paketin syntymäpäivälahjaksi ystävältäni ja koska synttärini olivat 4.5., niin tämähän on toukokuussa tutuksi tullut tuote! Ei siis voi olla huhtikuun suosikkeja!

Pahoittelut tästä asiavirheestä, häpeän syvästi. Mutta tee on silti hyvää.



Minulle tulee kerran kuukaudessa kotiin LivBox, joka sisältää 6-8 kosmetiikkatuotetta. Moni on kysynyt, että onko se oikeasti hyvä ja tuleeko sieltä tarpeellisia juttuja. Vastaan rehellisesti että kyllähän sieltä joskus tulee sellaisia juttuja, joita en käytä. Esimerkiksi ne kaikki typerät hiustenmuotoiluasiat, apua en minä osaa käyttää niitä. :D 

Mutta useimmiten tuotteet ovat hyödyllisiä ja on kiva päästä testaamaan tuotteita, joita ei muuten ehkä ostaisi. Ja ne ei-niin-kivat jutut voi antaa eteenpäin, olen lahjoitellut niitä äidille, siskolle ja jopa työkavereille.

Mutta siis, tämä Lumenen Longwear Blur-puuteri tuli muistaakseni maaliskuun boksissa. Ja mikä ajoitus, juuri tuolloin olin kirjoittanut hankintalistaani (kyllä, minulla on excelissä hankintalista) puuterin! Tämä tuli siis kuin tilauksesta ja on vielä todella hyvä tuote. Levittyy tasaisesti ja huomaamattomasti, eikä pakkeloidu. Ostan ehdottomasti uudestaankin. Hyvä LivBox!


Eipä varmaan jää kenellekään epäselväksi mitä juomaa olen nauttinut huhtikuussa eniten. Nämä Iittalan Taika-kupit sain joululahjaksi. Sinisiä on kaksi ja samoin valkoisia. Nämä ovat aivan täydellisen kokoisia teekuppeja, ei mitään turhaa hienostelua ja pikkusievää. 

Rakastan Taika-kuosia, varsinkin näihin teekuppeihin se sopii täydellisesti. Aika lähellä sitä materiaonnellisuutta ollaan jälleen. 

***

Näin huhtikuu paketoituna! Jotenkin tuntuu vaan hirvittävän pinnalliselta tämä postaus, koitan toukokuun suosikkeihin sisällyttää jotenkin myös hieman aineettomampaa sisältöä.

Kuten esimerkiksi:

- Se kun napsautat aamulla vedenkeittimen päälle teetä varten
- Iltapäivän levottomat nauruhepulit työkavereiden kanssa toimistolla
- Ensimmäinen aamu, jolloin voi aistia kesän tulon 
- Hetki jolloin kaadut päivän päätteeksi sohvalle ja katsot kaksi jaksoa Leijonan luolaa
- Se kun päätätte perustaa kavereiden kanssa lukupiirin

***

Joo, nämä on hyviä, näitä hetkiä kirjaan ylös myös toukokuulta. 

Terveisin,
Katja



sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Sadepäivän ilo

No jopas on ilmoja pidellyt. Aurinkoa, pilvettömiä taivaita, jätskikiskapehmiksiä, puistohengailua, jokilaivoja, ulkotreeneja, aurinkorasvaa ja sukattomia varpaita. Kyllä, keneltäkään ei ole varmaan mennyt ohi nämä aivan huikeat lähiviikkojen kelit. 

"Nauttikaa vielä kun voitte, kyllä se juhannus tulee pian." 

Tähän lausahdukseen törmäsin varmaankin Facebookissa. Ja näinhän se menee, suomalaisittain voisi vaikka sanoa että itku pitkästä ilosta tai että älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Ja älä nyt herranjestas ainakaan kurkottele sinne kuuseen. 



Joo, eli tänään on siis satanut kuin saavista. Mutta tiedättekö mitä? Musta se on ihan ok. Itse asiassa enemmän kuin ok, erittäin mukavaa etten sanoisi. Ilma on niin raikas, että tekee pelkästään mieli seistä pihalla ja hengitellä. Luonto saa kaipaamaansa vettä ja heräilee nopeammin kesään. Voi olla hyvällä omallatunnolla sisällä ja juoda inkivääriteetä. Ja kävellä suuressa villaneuleessa lähikauppaan ostamaan suklaata. 

Ja illalla vielä kisakatsomo, että ei ollenkaan hassumpi tämä sadesunnuntai. 





Ettei nyt menisi aivan liian siirappiseksi ja ihanaksi tämä teksti, niin tässä pieni arkinen lisäys. 

Pyykkiteline tosiaan hajosi ja puhtaille vaattteille piti keksiä muu paikka. Sukat pääsi ikkunalaudalle. Siirsin sukat sivuun kun otin valokuvia tätä postausta varten. 


Mukavaa sunnuntain jatkoa itse kullekin ja mukavaa tulevaa viikkoa - oli se sitten aurinkoinen, sateinen tai kenties luminen! *lumiukkoemoji*

Terveisin,
Katja